Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Parantumaan päin

Ei ihan normaali viikko, mutta sentään jotain sinne päin. Ja hei, ei yhtään sick dayta! Edistystä, ja se jos mikä tuntuu hyvältä. Vähän varoen piti kuitenkin urhistella, sillä tassun ruhje tuntuu edelleen. Ei varsinaisesti hidasta menoa, mutta laittaa kuitenkin miettimään sitä, mikä on järkevää. Tähän pohjautuen naputtelin tiistaina combat-seuralleni viestin, etten taida vielä uskaltaa hypätä kipeällä jalalla, joten parempi katsoa seuraavalla viikolla uudelleen. Keskiviikon jamiin lähdin kuitenkin käpälää uhmaten, ja vaikkei se tuntunut muutamasta hypystä suoranaisesti riemustakaan kiljuvan, ei sentään pahentunutkaan. Järkevyyden ja miehaluantahdonyhyyn välillä tasapainottelu on välillä tunneihmiselle hankalaa, mutta on se järjen ääni onneksi hitusen vahvistunut siitä, mitä se joskus on ollut.

Pumpissa kävin tänään viidennen kerran, ja alan pikkuhiljaa päästä siihen hommaan sisälle. Näyttää siltä, että pumpista tuskin koskaan tulee sitä lemppareista lemppareinta, jonka biisit saavat ihon kananlihalle ja meininki leijailemaan riemusta vielä seuraavanakin päivänä, muttei se missään nimessä mitenkään perseestä ole. Beige on muuttunut joksikin vahvemmaksi väriksi, joten näen tässä kyllä tunnin, joka jää ohjelmistoon vakituiseksi ja jonne vielä menenkin ihan mielelläni. Ja on tuossa ihankivuudessa yksi iso plussa: en juurikaan välitä siitä, kuka tuntia ohjaa. Olen esimerkiksi bodyjamissa ja zumbassa todella ohjaajakeskeinen enkä kovin mielelläni mene ennalta tuntemattomien vetämille tunneille, sen sijaan viidellä käymälläni pumppitunnilla on ollut neljä eri ohjaajaa. Eikä se ole haitannut, päinvastoin; on mielenkiintoista nähdä eri ohjaajien tapoja, kun tietää joka tapauksessa saavansa pahimmillaankin kohtuullisen treenin. Kun ei mene tunnille liian korkein odotuksin, ei putoa korkealta (eipä silti, kaikki näkemäni pumppiohjaajat ovat olleet varsin asiallisia). Kun taas menee vaikka jamiin odottaen ilotulitteita ja serpentiiniä, romahtaa kutakuinkin pilven reunalta, jos kemia ohjaajan kanssa ei pelaakaan.

Alkavalle viikolle olisi varattuna combat, jami ja pumppi. Tällä hetkellä tassuun ei käy kipeää, joten pitäkää peukkuja että asia ei oleellisesti muutu huonompaan!

torstai 25. lokakuuta 2012

Jeejee PT ja muita hienouksia

Wuhuu, minulla on ensi viikon perjantaiksi varattu aika personal trainerille! Täyttelin joskus elokuun lopussa Fressin asiakastyytyväisyyskyselyn, johon vastanneille luvattiin palkkioksi 55 minuuttia laatuaikaa pt:n seurassa. Asia ei tähän mennessä ollut edennyt mihinkään joten ehdin jo vähän unohtaakin koko jutun, mutta nyt siitä on joka tapauksessa tulossa totta.

Olen käynyt pt:lla aiemminkin; muistaakseni viime syksynä otin jonkun kolmen kerran paketin, jolloin katsottiin saliohjelmaa sun muuta. Silloiset painonpudotustoiveet kaatuivat kilpirauhasongelmiin ja syksyn ollessa muutenkin vaikea salitreenaus jäi moneksi kuukaudeksi. Keväällä aloitin uudelleen, mutten saanut koskaan aikaiseksi päivittää ohjelmaa, vaan lisäilin ja poistelin liikkeitä mieleni mukaan.

Tällä hetkellä motivaatio salin puolella treenaamiseen on nollassa vaikka jumpissa juoksenkin suu vaahdossa, joten tapaaminen tulee oikein hyvään saumaan. Taikoja eivät personal traineritkaan tietääkseni osaa tehdä, mutta josko saisin treffien myötä taas vähän pontta punttien nosteluun. Toiveet ainakin ovat taas heränneet, joten katsotaan sanoi tohtori.

Loppuun vielä pakko fanittaa ja hehkuttaa. En ole juurikaan seurannut Dancen kuluvaa kautta, mutta tänään tuli katsottua jaksoa puolella silmällä. Kilpailijoista en tosiaan osaa sanoa juuta tai jaata, mutta ai hyvää päivää sitä Hanna Karttusen ja Victor da Silvan loppunumeroa. Leukani putosi lattialle jo heti alussa, enkä ole tainnut saada sitä nostettua vieläkään. Ihastelin parin kemiaa, työskentelyä ja kehonhallintaa jo jollain Tanssii tähtien kanssa -kaudella, mutta tämä oli taas jotain aivan käsittämättömän upeaa. Kuolaus, kiitos ja kunnioitus, huhhuh.


tiistai 23. lokakuuta 2012

Kaikki tiet vievät punaiseen

No niitä hiuksia. Eipä siihen paljon tarvittu - yksi vapaapäivä ja yksi yllytyshullu.

Ajalta ennen digikameroita minulla on hyvin vähän kuvia. Suurin osa on säilytyksessä jossain vanhempieni arkistoissa, joten esimerkiksi koulukuvia löysin huikeat kaksi.

Vuodelta 1992 ja 1997. Alle 10-vuotiaana hiustyyli oli se mikä vanhempia miellytti, 12-vuotiaana löysin oman tahdon ja leikkautin polkasta hartiamittaan kasvaneet hiukseni takaisin polkaksi. Koska koulukuvia ei tosiaan omista arkistoista löydy, seuraava otos on seiskaluokalta, jolloin kasvatin polkan ja etuhiukset pois.

Yläasteella en muista kajonneeni hiusteni mittaan, joten rippijuhlissa 1999 reuhka oli jo pitkä. Seuraavana vuonna aloitin lukion ja pätkäisin hiukset taas lähelle polkkamittaa, oikeanpuoleinen kuva on otettu jonkin verran kyseistä operaatiota ennen. Löysin kreppiraudan.
 
Lukion ensimmäiseltä vuodelta en löytänyt kuvaa, vasemmanpuoleinen on joko kakkoselta tai abivuodelta. Ylioppilasaikoihin painoin 63 kiloa ja olin mielestäni karmea läski. (Voi lapsirakas kun olisit tiennyt...)
 
2004 muutin kotoa ja päätin ensimmäistä kertaa haluta punaiset hiukset siitä huolimatta, että äiti varoitteli värin haalistuvan (haalistuihan se). 2005 säilyin punaisena ja annoin tasoittaa latvoja muutaman sentin.
 
2006 oltiin tummanruskeita raidoituksella. 2007 oltiin vielä tummempia. Taisin käydä tuona vuonna parikin kertaa kampaajalla, ja jollakin kerralla hiuksiini laitettiin punaiset sinettijatkeet. Älyttömän fiksua oli kuvata ne heti laittamisen jälkeen, eikä esim. silloin kun ne olivat sekoittuneet omien hiusteni kanssa.
 
2008 annoin periksi luottoparturin haaveelle vaalentaa kuontaloani. Samana vuonna vaihdoin paikkakuntaa ja pakon edessä myös parturia, enkä enää saanut joka käynnin yhteydessä tukkaani kiharalle. Jälkimmäinen kuva joskus 25-vuotispäivieni tienoilla 2009.

2010 löytämäni parturi muutti pois, joten annoin alaa opiskelleen työkaverini värjätä tukkani taas punaiseksi. 2011 muutin takaisin nykyiselle paikkakunnalle ja juoksin riemusta kiljuen takaisin luottoparturini syleilyyn. Samalla palasivat myös jokakertaiset kiharrukset.

Viimeinen kuva kesältä 2012, jolloin sain hiuksiini kuvassa huonosti erottuvan liukuvärjäyksen. Sen jälkeen olen käynyt parturin tuolissa kerran, mutta viimeisimmältä reissulta en näemmä muistanut ottaa todistusaineistoa. Seuraavaa tukkatohtoria suunnittelen marraskuulle, enkä malta odottaa.

Voihan hönö

Color my worldin Marya haastoi kaikki bloggaavat lukijansa esittelemään hiushistoriansa. Ääääääääää. Onko pakko jos ei taho? Tai no itseasiassa jopa tahtoisin, mutta en todellakaan jaksa sensuroida jokaikistä vuosien varrella napattua "kato mun tukkaa" -kuvaa, joten samalla tulisin rytinällä kaapista ulos. Yhyy. Toisaalta kyllä bloggaan jo omalla nimelläni eikä tarvita rakettitohtoria ratkaisemaan esim. asuinpaikkaani tai henkilöllisyyttäni, ja onhan tuo bannerin kuvakin jo hyvinkin tunnistettava, jos sattuu vaikka olemaan Facebook-kaverini.

Saanko vedota siihen, etteivät tukkakuvat liity mitenkään treenaamiseen? Vaikka olisihan se tukkapostaus kyllä ihan hauska tehdäkin. Ääh.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Sick day, sick day, sick day...

Kuten jo kirjoittelinkin, ei sujunut kulunut viikko ihan suunnitellusti. Viime viikonloppuisen kurkkukivun säikäyttämänä pidin ma-ti lepopäivät vaikkei kurkku enää silloin kipeä ollutkaan, ja nyt viikonloppuna harmaita hiuksia aiheutti/aiheuttaa tuo kipeä tassu. On jo ehkä hitusen parempi kuin perjantaina, muttei vieläkään missään lenkkeilykunnossa. Itkettää jo valmiiksi tiistai-illalle varattu combat, saa nähdä miten sen kanssa käy. Tahtoisinhaluaisin. Keskiviikkona olisi ohjelmassa bodyjam jolle tahtoisinhaluaisin ihan väkisin ja ehdottomasti, sillä sen sijaistaa normiohjaajan lomaillessa yksi muista lemppareistani, jonka jameissa ravasin niin pitkään kuin mies niitä ohjasi. Kyseinen setä ei ole paria viimeisintä ohjelmaa ohjannut ollenkaan, joten luvassa olisi joku vanhemmista jameista. Olisihan tuo kivaa jo ihan senkin takia, että tietäisi mihin suuntaan mennä.

Kävin tosiaan männä keskiviikkona pitkästä aikaa jammailemassa, kun keksin olla niin ovela, että vaihdoin iltavuoroni pois. Pääsin kokeilemaan 62:sta ensimmäistä kertaa - juuri se ohjelma, jonka videon otsikoin tuolla aiempana Oh hell no. Olihan se melkoista venkoilua vielä näin alussa, mutta hyppäsin väärään suuntaan ainoastaan kerran ja silloinkin edessä oli onneksi vain tuttu työkaveri, enkä taklannut ketään tuntematonta. Ja vaikka kolmosbiisin bounce on vielä kaukana letkeästä ja tynnyrihypystä voin vain unelmoida, niin olihan se ihan törkeän kivaa. Oh hell no:sta tulee helposti heittämällä Oh hell yes.

Ja niin. Kai se olisi tuleva tavoite/koitoskin julkistettava: ajattelin yrittää olla marraskuun ilman herkkuja. Käytännössä siten, etten pidä ihan 100% tiukkaa linjaa jos joku tarjoaa, mutta tarkoitus olisi olla itse ostamatta mitään. Miksikö teen tai yritän tehdä näin? Jaa-a. En usko mihinkään kuuriluontoiseen poislukien lääkkeet, en herkkulakkoihin tai laihdutuskuureihin jne. Kai tämä ajatus muotoutui siitä, että jotain olisi ihan oikeasti taas tehtävä, ja loppuelämä ilman herkkuja tuntuu liian lohduttomalta ajatukselta. Tällä olisi alku ja loppu, vaikka niitä elämäntaparempassa pyrinkin välttämään.

Käytännössä taitaa olla kolme mahdollisuutta sille, miten tässä lopulta käy. Ehkä onnistun lakossani täydellisesti, ja kuukauden jälkeen ei tee mieli enää mitään makeaa, ja lakko jatkuu loppuelämän. Hahahahahahahahahaha, joo ei. Tai ehkä onnistun täydellisesti, ja kajoan herkkuihin vasta joulukuussa. Hmmm... Tai ehkä onnistun melko hyvin, syön muutaman kerran muiden tarjoamia hyvyyksiä mutta onnistun juoksemaan kauppojen karkkihyllyjen ohi laput silmillä. Joo. Tämän puolesta taidan äänestää, sillä en tahdo ottaa edes huomioon sitä mahdollisuutta, että lakkoni päättyy 2.11.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Saigon saigon

Kyllä. Olin eilen juuri niin lahjakas tuon koiven telomisessa, että saikuksihan se meni. Tänä aamuna herätessä olin jo innostua kun jalassa ei tuntunut kipua, mutta riemu repesi heti kun sain kengän jalkaan. AI. Otin suosiolla hissin alakertaan, mutta alaovelle päästäkseen on käveltävä muutama porras. AI S*****A.

Työni on jatkuvaa kävelyä vaativaa seisomatyötä, joten päivä meni nilkutellessa, ja vuoron lopussa toinen jalka tuntui väsähtäneen jatkuvasta varomisesta ja epätasaisesta painosta. Avasin suosiolla suuni päästyäni lekurille, joka tutki käpäläni ja totesi minun välttyneen murtumilta. Varpaiden heiluttelu kuitenkin sattui, joten setä paikallisti jonkinlaisen ruhjeen varpaita nostaviin jänteisiin. Arveli vaivan helpottavan parin päivän levolla, joten sain huililuvan huomiselle ja sunnuntaille. En kestä, jos ei mene ohi siihen mennessä.

Kilppariarvot olivat tasaantuneet edelliskerrasta, joten sama lääkitys jatkuu ja seuraava kontrolli vasta vuoden päästä, ellen tunne itseäni sairaaksi. Kaiken järjen mukaan painonpudotuksen tiellä on enää oma pää, joten seuraava etappi lienee fiksata se kuosiin. Rantakunnossahan ne hylkeetkin tietysti ovat, mutta josko ensi kesänä olisin vaikka hitusen virtaviivaisempi.

torstai 18. lokakuuta 2012

Jalkapuoli

Iltaa. Muutoksenhalu on hauska juttu. Kun ei uskalla kajota kovinkaan moneen asiaan, se suuntautui tällä kertaa blogin ulkoasuun. Olisin tahtonut tästä valkoisemman, mutta se oli... no, valkoinen. Violetti on kiva väri. Pidätän oikeudet muutoksiin, sillä en tiedä, olenko 100% tyytyväinen tuotokseeni. Kello nykii kuitenkin jo sen verran, että olisi suotavaa suunnistaa isännän viereen. Piilevänä nörttinä ja entisenä kotisivufriikkinä tahtoo tuo homma aina lähteä lapasesta, eikä ymmärrä ajankulkua.

Ainiin. On kohtuullisen uskomatonta, millainen tunari minustakin ajoittain kuoriutuu. Teloin tänään jalkani, enkä suinkaan esimerkiksi kaatumalla portaissa tai potkaisemalla sitä pöydänjalkaan. Ehei. Pudotin leikkuulaudan metrin korkeudesta suoraan jalkapöydälleni. Muovisen leikkuulaudan. Ei sen luulisi edes sattuvan, mutta kun etäisyys oli oikea ja koipeni kohtasi ensimmäisenä sen reunan, niin kyllä siinä perkeleet lensivät. Kykenin menemään pumppiin sillä siellä ei tarvitse juurikaan askeltaa, mutta portaiden käveleminen ja ajoittain ihan vain pelkkä käveleminenkin saavat irvistelemään.

Kuinka ironista, että olin jo varannut huomiseksi lääkäriajan, joskin ihan muista syistä. Oikeasti, kuka kehtaa tunnustaa lääkärille, että on pahoinpidellyt itsensä leikkuulaudalla? Noo, kaipa siinä kilppariarvojen tarkistelun lomassa voin sivulauseessa tuosta tassusta mainita, etenkin jos kipeytyy vielä lisää. Mikäli päädyn sairauslomalle, tukehdun tähän omaan erinomaisuuteeni. Tai ainakin kehitän jonkun katu-uskottavan selityksen.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Rethymnon kuvina

Sain vihdoin valkattua matkakuvista mielestäni parhaimmat ja tunnelmaa parhaiten kuvaavat, joten tässäpä niitä. Liikaa niitä edelleen on, mutta ovat sentään siedettävässä koossa. Reissusta voisi sanoa paljonkin, mutta totean vain sen tulleen juuri oikealla hetkellä ja olleen kaikinpuolin loistava. Herkuteltua tuli joka päivä, mutta hurja kävelymäärä tuntui kompensoineen senkin. Ja niin, söin koko viikon kanaa. Oikeasti. Kävimme joka ilta syömässä, ja joka ilta valitsin kanaa eri muodoissaan. Kotkot.

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Flunssan comeback?

Tässä lienee esimerkki viikosta, jollaista ei pitäisi vetää heti flunssan perään. En tuntenut itseäni millään tavalla sairaaksi ennen torstai-iltaa, jolloin alkoi kurkkukipu. Ja voi miten fantsua, että se jatkuu edelleen. Ei oireile koko aikaa, mutta tuntuu kuitenkin nielaistessa etenkin aamulla, ja lievänä paineen tunteena/hengenahdistuksena rintakehässä. Voipi olla, että huomiselle kaavailtu combat jää haaveeksi.

En millään viitsisi, haluaisi enkä jaksaisi olla vain paikallani, joten olen kutakuinkin aina ollut maailman huonoin flunssasta toipuja. Kun kurkkuun alkoi juilia silloin myöhään torstaina, muistin lukeneeni jostain, että kropalle pitäisi antaa aikaa huilata puolet sairastamisen kestosta. Käytännössä se olisi tarkoittanut vajaata viikkoa, itse taisin pitää pari-kolme kevyempää päivää ennen alkuviikon combatteja. No, kantapään kauttahan sitä on ennenkin opittu, joten yritän olla fiksumpi tällä kertaa. On vaan niin totaalisen hanurista olla näin raivostuttavan melkein-kipeä.

Viikon hyvä mieli -hetki tuli koettua muutama päivä sitten töissä. Miespuolinen työkaveri jutteli vahtimestarimme kanssa, kantoi mukanaan pussillista makkaraa ja totesi yrittävänsä nostaa painoaan kymmenisen kiloa. En malttanut olla tokaisematta, että minulta saa ne puuttuvat kymmenen kiloa, ihan ilmaiseksi ja ihan koska tahansa. Kaveri räjähti nauramaan, vahtimestari tuijotti hetken ja totesi sitten, että "no höh, tuosta jos kympin ottaa pois niin ei jää jälelle kun hiukset". Hymyilin typerästi ja totaalisen aiheesta avautumisen sijaan tyydyin kiittämään kohteliaisuudesta.

Mies totesi joskus aiemmin, että "jos siusta tulee kuuskytkilonen niin sie oot sillon niin pieni etten mie löydä sinnuu enää mistään", joten otan vapauden pienentää kymmenen kilon vuortani ennalta määrittelemättömään kokoon. Yritän samalla pyrkiä irti ryppyotsaisuudesta ja stressaamisesta, ja opetella enemmän kuuntelemaan, mitä asiaa tuolla kurkkukipuilevalla ruholla on. Ehkä vielä ajan mittaan opinkin.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Jumpparin uudet vaatteet

Alkuun tervetulovilkutus uudelle lukijalle!

Ei ole mikään salaisuus, etten varsinaisesti nauti vaateshoppailusta tällä hetkellä. Olen huikean itsekriittinen kaiken suhteen, joten mieluummin hiihdän ympäriinsä samoissa vaatteissa kuin näen sen vaivan, että yrittäisin etsiä jotain uutta.

Sen sijaan rakastan treenivaateshoppailua, myös nykyisellä olomuodollani. Löysin itseni herkästi urheiluvaateosastolta jo ennen paisumistani, eikä tilanne ole sen suhteen muuttunut miksikään. Minusta valtaosa treenivaatteista on kauniita ja mukavia, ja useimmiten löydän kyseiseltä osastolta jotain minkä hyväksyn ruhoni verhoksi, toisin kuin muilta osastoilta.

Niinpä nimesin mielessäni tietyn summan, lähdin kaupungille ja annoin itselleni luvan antaa palaa. Valitsin kohteekseni yhden paikallisista urheiluliikkeistä, jossa myydään isojen merkkien lisäksi puljun omaa merkkiä, ja jossa on suhteellisen usein ihan kohtuullisen hyviä tarjouksia. Hikisen sovituskoppisession lopuksi minulla oli sylillinen hyväksi katsomiani jumppavaatteita, joiden yhteissumma oli hitusen yli puolet siitä, mihin olin alkujaan varautunut. Siinä kohtaa tuli huono omatunto, joten päätin säästää loput tuhlattavaksi seuraavaan kertaan.

On jotenkin huvittavaa, että vaikka kotona lähtiessä uhoaisin mielessäni, että nyt repäisen ja ostan pelkkää Nikeä, päädyn kuitenkin lopulta ehkä yhteen Niken tuotteeseen ja valitsen lisäksi muita (ylläri että näin kävi nytkin). Don't get me wrong, jos olisin miljonääri tai edes huippuhyvätuloinen, tätä ongelmaa tuskin olisi. Mutta pirkkapalkalla elellessä huono omatunto iskee joka kerta, kun edes ajattelee panostavansa johonkin muuhun kuin siihen ihan välttämättömimpään.

Sain joka tapauksessa saaliiksi kolmet housut ja kaksi toppia (huomatkaa yliaktiivinen kuvausassistentti):

housut Reebok (hankin nämä myös violettina)
toppi Bodywatch

housut Bodywatch
toppi Nike

Tuo Nike on elämäni ensimmäinen Dri-Fit. Haittaakse, jos en enää ikinä suostu ottamaan sitä pois päältä tai ainakaan pukeutumaan mihinkään muuhun? En ole edes testannut tuota vielä käytännössä, mutta toppi on niin unelmanpehmeä, että tahtoisin muuttaa siihen asumaan. Tuntuu kuin ei olisi vaatteita päällä ollenkaan, ja mikäs sen parempaa.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Toipilasviikko

Puolitehoinen viikko, mutta niin oli olokin. Flunssa hellitti otettaan keskiviikon tienoilla, eikä tuo moi miten jaksat, tuntuuko tää pahalta -mentaliteetilla vedetty kroppaantutustumislenkki pahentanut oloa. Torstaina uskalsin lähteä uudelle kävelylle, tällä kertaa ihan ns. oikealla lenkkivauhdilla, ja olin perjantaina edelleen hengissä. Jospa se tästä, johan tuossa yli viikko tuli sairastettuakin.

Tämänpäiväinen pumppi tuntui hyvältä. Jos ensimmäinen tunti oli beige, tämä toinen herätti orastavan ihastuksen. Taidan siis alkukankeudesta huolimatta lämmetä, ja nähtävästi voin viihtyä myös lihaskuntotunneilla. Tein kyllä sen verran syntiä, että lisäsin painoja jo nyt, vaikka muistelen jostain kuulleeni, että niin olisi suotavaa tehdä vasta useamman viikon jälkeen. Vetoan kuitenkin siihen, etten pumppineitsyenä voinut tietää millaisilla painoilla kykenen tekemään, enkä näe järkeä tehdä sellaisilla, jotka eivät ihan oikeasti tunnu missään. Luonnollisestikaan en marssinut saliin takki auki ja valinnut samoja painoja mihin olisin ehkä salilla tarttunut, mutta luotin omaan arvostelukykyyni ja kokeilin pieniä lisäyksiä niihin osioihin, joihin en viimeksi saanut tuntumaa. Edelleen kyllä pärjäsin koko tunnin 4 x 1kg ja 2 x 2,5kg levyillä, joten ei tässä nyt vielä parane nokka pystyssä kulkea. Mutta pikkuhiljaa, vähän nimittäin epäilen että tuo laji on tullut jäädäkseen.

Sääri ei ole oireillut sen jälkeen kun avauduin siitä täällä, joten nähtävästi pesäero ballerinoihin tuotti halutun tuloksen. Tämän rohkaisemana uskaltaudun huomenna combatiin uusine kenkineni, ja mikäli raajat pysyvät kunnossa, tiistaina otan uusintakierroksen. Jostainhan se riemu on revittävä näinäkin viikkoina, kun keskiviikon jamit jäävät väliin. Flunssailun ajan kestänyt motivaatiopulakin on taas menneitään, joten näköjään liikunta motivoi liikkumaan lisää. Urheilullista viikkoa, ihanaiset!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Oh hell no

Jaahas, kylläpä tuli mahdollisesti yli kuukauden mittainen tauko bodyjamista aika helkkarin hyvään saumaan. Not. Kiitos keskiviikkoisten iltavuorojeni ja tuon Kreetan reissun en pääse jammailemaan moneen viikkoon, ja koreot näyttävät siltä, että taitaisi olla syytä treenata kotona ennakkoon. Näyttää videolla niiiin rennolta, mutta kappas kun oma ruho hytkyy hitusen eri tavalla. No, josko sitä joskus.

 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Rikkikatkipoikki

Maisemakuvapläjäys saa edelleen odottaa, sillä en ole jaksanut valita tänne natsaavia kuvia, saati sitten pienentää niitä sopivaan kokoon. Sen sijaan ajattelin esitellä kaunottaret, jotka hankin eilen:


Kyseessä ovat ensimmäiset omistamani varrelliset treenikengät. Sääreni on vaivannut minua jo jonkin aikaa; oikean koiven sisäsyrjä kipuilee ajoittain, ja kipu säteilee myös jalan sisäsyrjään, muutaman sentin päähän kantapäästä. Välillä oireita ei ole lainkaan, välillä tuntuu kävellessä ja välillä vain silloin, kun käännän jalkaa nilkasta ulospäin. Joka tapauksessa, inhottava vaiva. En ole satavarma sen alkuperästä, mutta kun kipuilu vimmastui viikon ballerinoilla kävelyn jälkeen, päättelin sen johtuvan tai ainakin pahentuvan vääränlaisista kengistä.

Olen siis juossut tähän mennessä sekä jamit että combatit samoilla kengillä. Nähtävästi kenkulit eivät kuitenkaan tue nilkkaa tms, joten ajattelin testata varrellisia. Tuntuivat napakoilta jalassa, eivätkä kuitenkaan liimaannu kiinni lattiaan. Todennäköisesti ulkoilutan tossut ensin combatissa, ja toivon vaivan pikkuhiljaa häviävän.

Ja kyllä, TopSportin kiltti setä muistutti minua myös siitä, että pelkästään kenkien vaihto ei korjaa mitään, vaan jalalle tulisi antaa aikaa parantua. Yritän pitää järjen päässä, lupaan.

Tällä viikolla onkin ollut pakko hiljentää tahtia, sillä kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kävin hakemassa Kreetalta riesakseni flunssan. Olo helpotti loppuviikolla ja huononi taas sunnuntaina, joten peruin hampaita kiristellen (sääreni epäilemättä kiljui kiitollisuudesta) maanantain combatin. Jätin väliin myös tämänpäiväisen jamin, mutta tunsin kuitenkin iltapäivällä oloni sen verran paremmaksi, että uskaltauduin isännän kanssa kävelylenkille. Loppuviikko on mentävä kroppaa kuunnellen, sillä alan uskoa, että vaikka se välillä kiukkuaakin kuin viisivuotias, se useimmiten kiukkuaa syystä.

Toivon silti itselleni pikaista paranemista, sillä inhoan sairastamista. Sitäpaitsi liikunta ihan konkreettisesti piristää mieltä, mikä on äärimmäisen tärkeää tähän aikaan vuodesta, kun aamuherätykset tuntuvat kidutukselta ja tyyny on joka aamu kellon soidessa ihan liian hyvin. Terveitä päiviä odotellessa.