Sweat sweat sweat

Mistä tietää, että on ihan oikeasti kuuma? Siitä, että sääreni hikoilevat. Hikoilen kyllä yleensäkin kuin mikäkin emakko, naama ja selkä valuvat vettä ensimmäisinä. Joka kesä tulee kuitenkin se hetki, kun lämpötila salilla tai jumppasalissa nousee sellaisiin lukemiin, että sääriini ilmestyy kalvo. Se hetki oli tänään.

Viehättävää ja naisellista, ja kaikkia epäilemättä kiinnosti, tiedän. Tuota päivää vain osaa jo odottaa keväästä lähtien, ja joka kerta se on yhtä huvittavaa. Fressillä on treenimahdollisuuksia neljässä kerroksessa, joista naisten sali on ylimmässä. Kyseessä on kivitalo joka lämmettyään ei ihan heti jäähdy, ja adding insult to injury, naisten salilla on kaksi kattoikkunaa. En ole nähnyt siellä lämpömittaria, mutta tänään olo oli kuin turkkilaisessa saunassa. Kun sain valtaosan liikkeistä tehtyä ja pääsin lopettelemaan treenin alempaan kerrokseen jossa ilmastointi jopa toimii, teki mieli itkeä onnesta.

Noniin. Nyt olen saanut aikaan kaksi kappaletta aiheesta kuumuus ja hikoilu. Tiettävästi missään muualla maailmassa ei ole tällä hetkellä lämmintä, ja lienen ainoa hikoilusta kärsivä henkilö, joten kaikki tämä on ollut kiinnostavaa, hyödyllistä ja informatiivista. Kenties myös erittäin ovela ja hienosti suunniteltu peitetarina sille, ettei viikon treeneistä ole mitään sanottavaa.

Taisin aiemmin mainita, etten erityisesti nauti kuumuudessa treenaamisesta, joten kuluneen viikon treenit jäivät niihin "pakollisiin". Kirjoitin joskus maanneeni x-asennossa olohuoneen lattialla tuulettimen alla, mutta silloin se oli vale - tällä viikolla sen sijaan ei. Keskiviikkona kävin hieronnassa, ja kyllä se pohkeiden käsittely vaan on niin ihanan kamalaa. Pohkeita hierottaessa hikinen selkäkin ehti hitusen kuivahtaa, vaikka sanoinkin hierojalle, etten loukkaannu jos hän tuntee polttavaa halua pestä minut painepesurilla ennen käsittelyä.

Viiden työvuoron päästä alkaa loma, enkä lievästi ilmaistuna malttaisi odottaa. Tilaukseen olen laittanut +20-25 lämpöastetta kolmeksi viikoksi ensi perjantaista lukien, mutta en ihan virallisesti uskalla ääneen toivoa lämpötilan laskua - menneiden viikkojen vaihtoehdot kun tuntuvat olleen joko 15 tai 29 astetta, eikä mitään siltä väliltä. Kaikesta tästä narinasta huolimatta väitän silti tämän olevan mukavampaa kuin auton lapioiminen puolimetrisen hangen alta. Kesä <3

Kesäruokaa

Uusia perunoita ja savulohta. Salaattiakin vahingossa eksynyt kurkun ja paprikan alle. Voisin elää tällä koko kesän <3

25/48 ja tsemppaava tuntematon

Kas niin. Jo liian kauan kestäneestä itsesääliryöpystä on nyt suurimmaksi osaksi hankkiuduttu eroon asennetta vaihtamalla. Rasittavaa suoltaa tekstiä, jollaisen lukeminen jostain toisesta blogista ärsyttää - on ärsyttävää ärsyttää itse itseään.

Loppuviikolla oli mielessä monta asiaa joista piti kirjoittaa, mutta yllättäen nyt ei tule mieleen yhtään, joten joristaan perinteisesti liikkumisista. Combat tuntui jotenkin erityisen rankalta, vaikka olen kuluvaa ohjelmaa jo pariin otteeseen vetänyt. Harmitusta aiheutti huomata salin aulassa ulkona pidettävää combat-tuntia mainostava lappu - luonnollisesti sellaisena päivänä, jolloin saan homehtua koko illan töissä. Myöhemmin bongasin toisen samanlaisen lappusen ja päivämääräkin on sopiva (tosin vasta kuukauden päässä), joten pääsen kuin pääsenkin testaamaan konseptia combat kirkkopuistossa, jei.

Salin seinällä on tänäkin kesänä ollut listoja, joihin on saanut halutessaan kirjoittaa nimensä, ja nimensä perään ruksin jokaisesta käyntikerrasta. 25 ruksilla osallistuu kesän loputtua johonkin arvontaan, which is also nice, mutta pääasiassa on ollut mielenkiintoista seurata omaa aktiivisuuttaan. Listat (ja ensimmäinen ruksini) ilmestyivät seinälle 7.5., ja 25. ruksini piirsin listaan tänään. Viime kesänä sain 25 täyteen 49 päivässä, tänä kesänä päiviä kului 48. Ei siis merkittävää eroa nopeudessa, mutta tänä kesänä suurin osa rasteista taisi tulla salitreeneistä, kun taas viime kesänä pääosaa näyttelivät ryhmätunnit.

Viikon punttistelut sujuivat ihan mukavasti, taisin saada tiistaina penaan ja kulmasoutuun pari kiloa lisää. Tänään lisäsin pari kiloa maastavetoon, vaikka siinä käyttämäni painot ovatkin edelleen hurjan pienet. Jalkaprässi sujui loistavasti, ja ilmeisesti jonkun muunkin mielestä; joku tuntematon, ehkä kuusissakymmenissä oleva rouva kysäisi sarjatauolla, että kuinka paljon oikein latasin painoja kelkkaan. Totesin niitä olevan 130 kilon edestä ja vähän nyt hengästyttävän, jolloin rouva tokaisi no OHHOH, siun sydämen täytyy kyllä olla kunnossa. Hymyilin typerästi, sain ehkä sanottua jotain vielä typerämpää, ja harmittelin jälkikäteen kun en kiittänyt - rouva pelasti kommentillaan koko viikkoni, ja teinpä hänen innostamanaan viimeisen sarjan 140 kilolla.

Ensi viikolla on tarkoitus käydä hieronnassa ja panostaa lenkkeilyyn. Pienellä säävarauksella tosin - kermaperseenä en suunnattomasti nauti liian kuumassa urheilusta, ja säätiedotusten mukaan odotettavissa on lievästi sanottuna kesäistä. Mutta nautitaan auringosta ja pidetään kaikinpuolin parempi viikko :)

Kk-mittaus

*epämääräistä kiukkuraivoamista aiheesta en ikinä tee mitään oikein*

Olisiko se sillä kuitattu? Ai ei? No höh.

No joo. Paino oli noussut edelliskerrasta, mikä ei ollut yllätys. Sen sijaan kyrsiinnyin aivan suunnattomasti siitä, miten vähän olin saanut lihasta lisää, ja siitä, miten paljon nousseesta painosta oli rasvaa. Oikeasti nyt hei. Syön varmasti tuplamäärän proteiinia päivässä verrattuna viime vuoden loppuun, ja voimat ovat kasvaneet ihan mukavasti. Ilmeisesti olen sitten siitä poikkeuksellinen tapaus, että nostelen sitä rautaa läskin voimalla. S*****a.

Pt tosin oli tapansa mukaisesti kannustava. Totesi, että ottaen huomioon koko vuoden jatkuneen stressailuni ja huonot yöuneni, ei pidä antaa testituloksille liikaa painoarvoa. Ja että kunhan saan stressitekijöitä vähemmäksi, syksyllä voitaisiin keskittyä enemmän rasvanpolttoon. (Ironista kyllä, että juuri kun pääsin hänellekin kertomasta, miten kotirintamalla on ollut jo jonkin aikaa seesteisempää ja toiveita stressin laantumisesta on näköpiirissä, kotiin päästyäni kuulin taas epätoivottuja uutisia kotoa.)

Kiukkuiset itkupotkuraivarit vedin heti autossa, vieläkin ottaa ohimoon mutta henki kulkee jo. Jahka pääsen taas yli tästä "ihan sama mitä teen kun perseelleen menee kuitenkin" -olosta, niin ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ellei muskeleita tule lisää, niin kasvaa tässä ainakin sisu.

No bananas

Minä ja banaanit emme ole olleet kavereita yli viiteentoista vuoteen. Söin kersana itseni ulos kyseisestä hedelmästä niin tehokkaasti, että pelkkä ajatuskin syömisestä on saanut kakomaan. En pidä mausta, en tuoksusta enkä varsinkaan koostumuksesta. Olen kyllä yrittänyt muutamaan otteeseen, mutta inhottaa, kun se tahmea mössö jää pyörimään suuhun.

Ajattelin kuitenkin yrittää uudestaan, taas kerran. En kykene pakottamaan itseäni syömään banaania banaanina, joten päätin piilottaa sen.

Siellä se lymyilee...

Siispä paloittelin yhden banaanin blenderiin, seuranaan rahkaa, mehukeittoa, maitoa, pellavansiemenrouhetta, moniviljaleseitä sekä pakastemustikoita ja -mansikoita. Olen tehnyt kyseistä smoothieta ennenkin pari nektariinia banaanin tilalla, ja koska nektariinit eivät maistu mustikoiden alta, olin toiveikas.

Ei näytä enää niin pahalta.

Avasin kannen (nahkahanskoilla, saan sen aina jotenkin jumiin), ja mössö tuoksui... banaanilta. Mutta ei kun ääntä kohti, ja mössö maistui... banaanilta. Mikä pettymys! Kuvittelin mustikoiden olevan niin tujua tavaraa, ettei mikään muu maistu sieltä alta. Mutta nähtävästi banaani on itsekäs, voimakastahtoinen domina.

Join kuin joinkin koko ämpärillisen smoothieta, ja jos ei oteta huomioon sitä että se maistui banaanilta, homma oli ihan ok. En erityisesti nauttinut mausta, mutta ei kai se ihan kaameaakaan ollut. Ilmeisesti maku ei ole se pahin kynnyskysymys, vaan se miltä pelkkä banaani tuntuu suussa. Mutta mitähän tuonne pitäisi tunkea sekaan, että se maistuisi joltain muulta? Lisää mustikoita? Tärpättiä?

Perusshaibaa

White paper syndrome is a bitch. Onneksi on kuitenkin nämä tavaksi juurtuneet sunnuntaipostaukset ja viikon yhteenvedot. Vaikkeivät niin hirveän mielenkiintoisia olekaan.

Maanantaina bodycombattia, mukavaa niin kuin aina. Lihaskunto-osuus ainakin toistaiseksi melko hirveä; nykyisellä kunnolla ei skorpioni- tai kapeita ojentajapunnerruksia tehdä. Hoover sentään sujuu toinen koipi ylhäällä.

Tiistain tupla oli mukava. Spinningissä hikoilin kuin emäsika, mutta pilateksen aikana olo tasoittui kummasti. Hauskaa huomata, miten vaikeaa on keskittyä hengittämiseen.

Keskiviikkona rinta-selkä-olkapää-kv-päivä. Ei erityisiä onnistumisia, ei myöskään rimanalituksia. Perjantaina olin päättänyt pitää jalat-hauikset-ojentajat-kv-päivän, sillä viikonlopun työvuorot eivät ihmeemmin kannustaneet liikkumaan. Alunperin olin ajatellut survoa itseni mukaan perjantai-iltapäivän ruuhkaan, mutta työvuoron muututtua treeni piti tehdä aamulla. Pakotin itseni nousemaan sängystä seitsemältä, mikä ei varsinaisesti ollut päivän helpoin suoritus, mutta treenin jälkeen oli totutusti hyvä fiilis. Jalkaprässiä meni kolme täyttä sarjaa edelliskerran ennätyspainoilla, joten en voi valittaa. Mukavaa sekin, etten enää tarvitse tolkuttoman monta palautumispäivää, vaan kroppa alkaa sopeutua nykyiseen ohjelmaan.

Eilen aamulla vedin jälleen kerran meltdownin aiheesta vaa'an lukema. Miehekkeen tsemppauspuheenvuoron jälkeen päätin tehdä sen, mitä olen yrittänyt viimeisen vuoden: lopetan laihduttamisen. Voi tietysti miettiä olenko laihduttanut tähänkään asti, mutta ei nyt mennä siihen. Jostain syystä joku pitää kynsin hampain kiinni nykyisistä kiloista, ja alan uskoa, että kropan sijaan pahanteossa onkin korvienväli. Jatkan arjen fiksuja ja fiksuhkoja valintoja, liikun kuten tähänkin asti. Sen sijaan kieltäydyn miettimästä jatkuvalla syötöllä ja monta kertaa päivässä huonoja puoliani. Vaa'alle haistatan homeisen perseen.

Torstaina olisi se kauan kaihottu ja kammottu kehonkoostumusmittaus. Todennäköisesti palailen aiheeseen jossakin muodossa; joko kertomaan neutraalisti numeroita, hehkuttamaan viittäkymmentä kartuttamaani lihaskiloa tai raivoamaan sen takia, kun en "ikinä tee mitään oikein". Stay tuned.

Lempikarkkeja

Nyt niitä saa taas! Ei tosin vielä yhtä makeina kuin muutaman viikon päästä, mutta naminam siitä huolimatta.

Semi-pms

Blogillani ei taida juuri olla miespuolisia lukijoita, mutta mikäli sellaisia löytyy, suosittelen heitä skippaamaan tämän. Nothing to see here.

Pohjustuksena sen verran, että vaihdoin yhdistelmäpillerit mineihin noin kuukausi sitten, enkä ihme kyllä ole joutunut sivuvaikutusten uhriksi. Ainakaan vielä. Mutta jollain tavalla kroppani on kuitenkin hämmentynyt, sillä elinkautiset eivät alkaneet eilen kuten olisivat tehneet, jos söisin edelleen entisiä nappeja. Terkkarin sanojen mukaan epäsäännöllisyydet ovat hyvinkin normaaleja enkä olekaan osannut huolestua, mutta yksi mielenkiintoinen seikka hommassa on: kärsin tällä hetkellä ilmiöstä nimeltä elinkautiset ilman elinkautisia. Lähinnä siis mielentilallisesti, höystettynä ajoittaisella juilimisella vatsassa.

Ja sitten jaarittelusta siihen itse pointtiin: tiedättekö, mikä ei ole hyvä idea elinkautisten tai muka-elinkautisten aikaan? Lähteä farkkuostoksille. Tulipa kaiken huipuksi valittua kauppa joka myy farkkuja, jotka poikkeavat mitoitukseltaan täysin kaikista aiemmin omistamistani. Kyllä tekee gutaa semi-pms:n kourissa möyrivälle itsetunnolle, kun oma normaalikoko suunnilleen nauraa räkäisesti päin naamaa, eikä kokoa suurempikaan oikein miellytä. Ja kun joutuu juoksemaan sovituskopissa useamman kerran vain todetakseen, että näköjään olisi parasta pukeutua suosiolla juuttisäkkeihin. Ja tulee vielä hikikin.

Turha kai mainitakaan, etten ostanut uusia farkkuja. Vielä en ole päättänyt, lopetanko syömisen ikuisiksi ajoiksi vai ostanko kaapin täyteen verkkareita.

kuva 

Mutta hei, kävin tänään pitkästä aikaa pilateksessa. Se sentään oli kivaa. Lisäksi pakko antaa extrakiitosta ihanalle miehekkeelle, joka on kenties osannut olemuksesta ja rivien välistä lukea vallitsevan mielentilani, ja jaellut kehuja erityisen paljon <3

Jalkaprässienkat ja kuumusnillitystä

Pahoittelen viikon kestänyttä radiohiljaisuutta. Paluu lomalta töihin tapahtui tosiaan tiistaina, ja viimeistään keskiviikkoaamuna jo tuntui, kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Töissä oli kaikenmoista sählinkiä (miten kädetöntä onkaan oleminen, jos sähköt alkavat pätkiä), ja sen ajan mitä en hikoillut keinokuituisissa työvaatteissa, makasin pääasiassa kotona olohuoneen lattialla tai sohvalla tuulettimen alla. Liikuttuakin toki tuli, mutta järjenjuoksuni hidastuu helteellä suunnilleen olmin tasolle, joten blogattavaa ei juuri löytynyt.

Alkuviikosta uhmasimme miehen kanssa kolmeakymmentä lähennelleitä lämpömittarilukemia ja kävimme kahteen otteeseen kävelemässä. Maanantaille olin varannut combatin, mutta järjestin itselleni sunnuntain salitreeneillä niin jäätävän olkavarsijumin, että ajatuskin käsien koholla pitämisestä tunnin ajan oli saada kyyneleet silmiin (saati että olisin kyennyt lyömään tai muutenkaan käyttämään voimaa). Keväällä totuin tiistaisin käymään spinningissä, mutta jostain syystä tunkkainen sisätila ei suuremmin houkutellut.

Ja joo, tiedän varsin hyvin, että kylmyyttä vihaavan henkilön ei ole suotavaa valittaa lämpimistä keleistä, mutta joku raja nyt hei pliis. Onko muka täysin kohtuutonta vaatia, että lämpötila pysyttelisi 20 ja 25 asteen välimaastossa?

Mahtuipa viikkoon kaksi salitreeniäkin; yläkroppapäivästä nyt ei mitään ihmeempää kommentoitavaa, mutta tänään latasin jalkaprässiin ennätyspainot, which was nice. Koko viikko vedettiin pään sisällä taas rumaläski-linjalla, joten tuollainen itsetunnonkohotus teki nannaa. Vielä parikymmentä kiloa lisää, niin voin sanoa prässääväni elopainoni tuplana.

Perjantaina oli pt-treffit, ja piti olla kehonkoostumusmittaus. Valmistauduin koitokseen henkisesti pari viikkoa, ja kun viimein menin alistuneena ja aamupalattomana pääkallopaikalle, se perhanan masiina oli mennyt rikki. Joudun siis kärvistelemään epätietoisuudessa edelleen, pah. Mutta tulipahan huollettua kehoa ihan valvotuissa olosuhteissa, ja kuulemma liikkuvuuteni on varsin hyvällä tasolla.

Loppuun vielä näkymää parvekkeelta, sillä kaikesta hellenillityksestä huolimatta kesä nyt vaan on parasta ikinä:

Sporttiloman päätös

Yhyy, joko se on sunnuntai? Huominen on onneksi vielä vapaata, mutta tarvinneeko kertoakaan, että työmotivaationi on kadonnut jonnekin hyyyyyvin kauas. Alkuviikon sääennusteita katsellessa ärsyttää jo etukäteen se, että tiistaista lähtien itse saa katsella auringonpaistetta kaukaa kaihoten, kun asiakkaat hihkuvat yksi toisensa jälkeen, miten kuuma ulkona on. Ennen lomaa taisin olla lievästi sanottuna katkera vallinneista olosuhteista; nuorehko pariskunta kävi kesävaatteissaan maksamassa jäätelönsä, ja hehkutti kuinka iiiihana ilma pihalla on. Hymyilin heille herttaisesti ja totesin, että "joo, oikein passeli keli olla kaheksan tuntia täällä sisällä".

Mutta joskos ihan siihen itse asiaan: enpä ole varma, milloin viimeksi olisin saanut tiristettyä itsestäni 8 tunnin viikon. Omalla mittapuullani se on suhteellisen paljon, muttei silti tuntunut väkinäiseltä keskiviikon toista kävelyrupeamaa lukuunottamatta (ja siitäkin saan kiittää itseäni ja autonreuhkaani). Lenkkeilyä tuli ohjelmaan jonkin verran, sillä kun aurinko helli lähes päivittäin, oli päästävä pihalle. Maanantaina tosiaan hölkkäilinkin, ja siihenkin hommaan jäi jonkinlainen polte siitä huolimatta, että sisäreidet olivat juntturassa monta päivää.

Keskiviikkona pyörähdin pt:n juttusilla. Merkkasin saliohjelman läpikäynnin ilman kestoa, sillä vaikka aikaa oli tunti, treeniksi en sitä testailua osaisi kutsua. Sain kuitenkin hyppysiini muutaman uuden liikkeen ja tekniikkavinkkejä, joten punttimotivaatiota on entistäkin helpompi pitää yllä. Perjantaina kävin koeajamassa rinta-selkä-olkapää-päivän, tänään oli jalkojen, hauisten ja ojentajien vuoro. Keskivartaloa kiusataan molempina päivinä parilla liikkeellä. Vaikka kuten opiskelukaverilleni törmätessämme totesinkin, niin aikalailla itsensä kiusaamiselta se tuntuu koko touhu; salin ilmastoinnissa on hitusen parantamisen varaa, ja vesipisarat tippuvat naamaa pitkin vaikka seisoisi vain paikallaan. Mutta hei, eipähän palele.

Kuten ei taida palella muutenkaan, viikon parille ensimmäiselle päivälle on taidettu lupailla 27-29 astetta. Taidan viettää huomisen päivän kaulaani myöten järvessä (talviturkki heitetty tänään!), jotta jaksan tiistaina palata riemusta kiljuen sorvin ääreen. Hikistä viikkoa jokaiselle ja toivottavasti joku teistä saa lomailla :)